Miten
Me Winning Volleyballissa uskomme lujasti suomalaisen lentopallon potentiaaliin. Tulevaisuus voi olla entistä kirkkaampi yhteisillä arvoilla, jotka näkyvät toiminnassa ympäri maata. Me uskomme näihin arvoihin ja ne näkyvät toiminnassamme jokaisessa valmentamassamme harjoituksessa.
Ihmisten valmentaminen ja kasvattaminen
Meidän on kunnioitettava itseämme ja toisiamme (käytös) ja löydettävä eväitä kasvuun ihmisenä (itsetuntemus ja kehittyminen).
Lentopallon pelaaminen ja opettaminen valmentamisessa
Lentopalloa oppii pelaamalla. Muutoksia parempaan on uskallettava.
Yhteistyö
Suomalainen pelaaminen yli lajirajojen perustuu yhteistyölle ja hyvä niin. Suomalainen pelaaja menee varmistamaan toisten hyökkäykset. Yhteistyö on myös toimintaa yleisesti ohjaava periaate, ja haluamme olla suomalaista lentopalloa yhdistävä ja palveleva toimija, lentopalloliitosta seuroihin, valmentajista pelaajiin sekä naisten että miesten ja myös tyttöjen ja poikien puolella.
Periksiantamattomuus
Jokaisessa Winning Volleyballin harjoituksessa lähdetään pallon perään – joka kerta. Me emme myöskään luovuta taidon opettamisessa, vaan kärsivällisesti löydämme yhdessä tien, jossa kaikki oppivat.
Kehittyminen
Junioripelaajan nykyiset taidot ja hänen lopulliset kyvyt vuosien päästä aikuisena ovat tutkimusten mukaan huonosti korreloivia keskenään. Emme siis tiedä kenestä tulee huippu. Haluammekin siksi valmentaa mahdollisimman monia, mahdollisimman paljon. Me uskomme, että ihmiset pystyvät kehittymään huimasti – sekä valmentajat että pelaajat, lapset, nuoret ja aikuiset. Me haluamme itse toimia tämän ajatuksen esimerkkeinä ja kehittää ajatteluamme koko ajan uuden tutkimustiedon mukaan ja lisää maailman huipuilta oppiessamme. Olemme koko ajan halukkaita oppimaan lisää ja tiedostamme, että tämä prosessi ei koskaan pääty.
Yllä olevat yhteisömme arvot kertovat jo pääviestimme. Kirjoitin kuitenkin vielä alle syvällisemmin ja konkreettisemmin, miten toimimme. Analyysi on pitkähkö ja löytyy kuvan jälkeen alempaa niille, jotka ovat kiinnostuneita tietämään tarkemmin, mistä tässä kaikessa on kysymys ja miten meidän kannattaa toimia.
Lentopallo – kuten moni muukin ihmisen luovuuden ja taitavan kehollisen ilmaisun näyttämö, esim. musiikki tai teatteri – on kauneimmillaan upea katseltavaa tai itse esiintyjälle tietysti mitä mukaansatempaavin flow-kokemus. Oletko koskaan ajatellut tiukassa lentopallopelissä, että mitä kello on? Oletko pelin tiimellyksessä pohtinut ottelun tapahtumapaikkaa tai jotakin muuta tietoista ajattelua vaativaa? -Et tietenkään. Ainakin jos ottelussa on vähänkään panosta ja olet kentällä. Peli vie mennessään. Tartut hetkeen ja eläydyt ottelun tiimellykseen. Ajan ja paikan taju katoaa. Pääset sitä suurempaan flow´hun, hurmiolliseen tunnetilaan, jossa kaikki tuntuu onnistuvan, mitä parempi tunne sinulla on siitä, että kykysi riittävät. Toisaalta haaste pitää olla myös riittävän korkea, koska huonoa vastustajaa vastaan ei ole niin isoa fiilistä pelata. Lentopallossa jokainen pallo päättyy joko voittoon tai tappioon (aniharvoin pallo uusitaan), joten välitön ulkoinen palaute tulee ainakin lopputuloksen muodossa (toivottavasti pelaaja pystyy myös arvioimaan muita palautekanavia, joita pallo kyllä antaa pelaajan kosketuksen laadukkuudesta). Nämä mainitut asiat, hallinnan tunne, kykyjen ja haasteiden tasapaino, minätietoisuuden katoaminen ja tilannepalautteen selkeys ovat ihanteellisen flow-kokemuksen kulmakiviä. Kun pelaaja saavuttaa tuon tilanteen, ja mahdollisesti monta pelaajaa yhtä aikaa, lentopallon pelaamisesta todella voi tulla taiteen kaltainen kokemus sekä pelaajalle että katsojalle. Tällöin pelaaja voi puolustaa mahdottomalta tuntuvan pallon syöksymällä kentän takaa, lyödä kovempaa ja tarkempaa kuin koskaan aikaisemmin ja tehdä nerokkaan oivalluksen pelitilanteen vaatimalla tavalla, joka saa koko vastapuolen pelaajiston hämilleen. Näissä hetkissä lentopallo esiintyy kauneimpana, taiteenkaltaisena virtuoosimaisen taituruuden ja luovuuden näyttämönä.
Tuota edellä mainittua tunnetilaa ja hetkeä ei kukaan voi ”valmentaa”. Ei ole sellaista drilliä, joka valmistaa siihen käsittämättömään suoritukseen, jonka pelaaja voi parhaimmillaan täysin peliin uppoutuneena tehdä. Siinä kohtaa maailman paraskin valmentaja voi korkeintaan toimia aplodien antajana.
Jos me emme pääse käsiksi tuohon hetkeen, joka ei milloinkaan ole toistunut aikaisemmin eikä milloinkaan enää toistu tulevaisuudessa (peli tapahtuu aina hetkessä kahden joukkueen välillä, tuona kyseisenä pelitilanteena, sinä nimenomaisena hetkenä, juuri tuon pallorallin aikana) täysin samana, mitä me voimme tehdä?
Me voimme valmistautua.
Mihin me voimme valmistautua? Me voimme valmistautua otteluun. (Emme siis valmistaudu harjoituksiin, vaan valmistaudumme otteluun, esiintymiseen.) Me voimme harjoitella edellytyksiä, jotta olisimme entistä valmiimpia kohtaamaan esiintymisen vaatimukset, jotta voisimme olla entistä luottavaisempia kykyihimme ja uskaltautua pelaamaan rennosti juuri silloin kun tietyt aivojemme osat pyrkivät käskyttämään paniikkia kroppaamme ulvovan yleisön, vastustajan ottelupallon tai sen tietoisuuden takia, että seuraava kosketus palloon saattaa ratkaista mestaruuden omille tai vastustajille.
Mitä keinoja meillä siis on? Kuinka meidän kannattaa valmistautua?
Onneksi meillä on muutama keino, joka auttanee meitä seuraavassa painetilanteessa.
Me voimme yksinkertaistaa ja hioa tekniikkaamme mahdollisimman nopeaksi ja toimivaksi, jotta voimme luottaa, että hihapintamme on valmiina kovimmankin hyppysyötön tullessa, että tiedämme pääsevämme parhaimpaan hyppykorkeuteemme sekä torjunnassa että hyökkäyksessä tehokkaiden askelten ja lähestymisten avulla, ja että osaamme katsoa oikeita asioita, lukeaksemme peliä ja vastustajan elkeitä. Tämä kaikki siksi, että tiedämme, että ottelun aikana, esiintyessämme, pelatessamme, meillä ei liiaksi ole aikaa ajatella. Silloin on vain annettava mennä. Tietoinen ajattelu on liian hidasta. Kun on kyseessä puolustuksen jälkeinen hyökkäystilanne erän loppuhetkillä, pelaaja ei voi pohtia hyökkäysaskeleitaan tai lähestymisrytmiään – hänen on pelattava peliä. Tekniikkamme pitää olla niin hyvä, että voimme vapauttaa ajattelumme sen pohtimisesta ja voimme antautua vain pelille, hetkelle. Ottelussa tarvittavien lentopallotaitojen pitää tulla tiedostamattomasta, kehon automaattisesta ohjauksesta. Meidän on hiottava tekniikkaa, jotta se on niin luotettava, tehokas ja nopeasti käytettävissä, että tiedämme selviytyvämme matsin paahteesta, niin helteinen kuin se ikinä onkaan. Sillä tiedämme myös sen, että vastustaja kaivaa kaiken mahdollisen tiedon heikkouksistamme, ja iskee niihin kaikilla voimillaan. Meidän tulee olla ansaita luottamus taitoihimme automatisoiduilla liikemalleilla, joka kestää painetta, väsymystä ja epäonnistumisia.
Tekniikan lisäksi tarvitsemme kokemusta pelitilanteista, joissa olemme voineet testailla ja havaita, että jotkin suoritukset ovat omalle joukkueelle edullisempia kuin toiset. Tarvitsemme siis riittävästi tunteja pelinomaisessa ympäristössä, joissa tietoinen mielemme on mukana, jotta opimme sekä onnistumisistamme että epäonnistumisistamme – ja jopa niin pitkälle, että tiedämme miksi jokin käsiemme tai jalkojemme liike johti pallon kulkuun toteutuneella tavalla. Tarvitsemme siis paljon aikaa tähän opetteluun, paljon pelitilanteita ja paljon tietoista ajattelua.
Tekniikan hiomisen, ja suuren määrän tietoisia pelitilannekokemuksia ja johtopäätöksiä niistä, lisäksi tarvitsemme totuttelemista esiintymisen, ottelun, joskus valtavaan paineeseen. On täysin mahdollista, että esimerkiksi yleispelaajan ollessa nelospaikalla, sattumoisin hänen kolmen perättäisen hyökkäysvirheensä jälkeen – johtaen oman joukkueen johdon sulamiseen vastustajan ottelupallotilanteeseen – vastustaja syöttää vielä sellaisen pommin, että passarilla ei ole muita vaihtoehtoja (vaikka hän ei haluaisi) kuin passata pallo vielä kerran tälle samalle virheet tehneelle yleispelaajalle neloseen. Tällöin tältä nelospaikan yleispelaajalta kukaan ei tule kysymään, että onko vähän tukkoinen olo tai väsymys? Ei ole mitään tukea. On vain tuo pelaaja ja hänen psyyke, hän yksin. Kyseessä on suhteellisen äärimmäinen tilanne, mutta ei mitenkään mahdoton. Pelaaja suoriutuu jollakin tavalla, omalle tai vastustajajoukkueelle edullisesti, mutta suhteellisen varmaa on, että jos pelaaja on vähänkään kykenevä oppimaan, hän menestyy kyseisessä tilanteessa paremmin, jos hän on ollut siinä tai sen kaltaisessa tilanteessa joskus ennemmin, mieluiten usein. Ei Messi mene ampumaan vapareita sisään kylmiltään mestareiden liigan pudotuspelivaiheessa. Hän on tehnyt niitä aikaisemmin harjoituksissa, alempien sarjojen peleissä, akatemiassa ja mielikuvissaan, satoja, kenties tuhansia kertoja. Meidän on siis totuteltava paineeseen. Kuinka me voimme tehdä sen? Meidän on kilpailtava harjoituksissa. Luotava painetta ja totuteltava kestämään sitä. Opittava luottamaan itseemme myös tiukassa paikassa.
Harjoittelu on siis ennen kaikkea sen ymmärtämistä, että harjoituksiin ei mennä harjoitusten takia, vaan otteluun valmistautumisen takia. Tarkemmin sanottuna tuota valmistautumista ainakin on tekniikan hiominen yksinkertaiseksi (= nopeaksi), tehokkaaksi (=biomekaniikka) ja toistettavaksi (=painetta kestäväksi, luottamusta luovaksi, automatisointia parantavaksi). Lisäksi valmistautumista on aitojen (=tapahtuu yhtä yllättävästi, randomisti ja avoimesti kuin ottelussa) pelitilanteiden tietoisen harjoittelemisen suuri määrä (=ns. tunnit täyteen), jotta voimme tunnistaa pelitilanteet oikein, lukea vastustajaa ja nähdä kaavoja ja rakenteita pelitilanteissa ja hyödyntää niitä toimissamme kentällä. Viimeisenä valmistautumisen osana mainittakoon myös paineisiin ja muihin esiintymisessä vaikuttaviin haastaviin seikkoihin totuttelu, eli kilpailu (=pistelasku) myös harjoituksissa.
Tietoinen harjoittelu aidoissa pelitilanteissa ja niiden suuri määrä tulee valmistautumisessa ja harjoitusten sisältöä pohdittaessa toteutettua parhaiten niin, että valmentaja voi jokaisen suunnitelmansa (ehkä osin lämmittelyä lukuun ottamatta) harjoitteen kohdalla miettiä vastausta kysymykseen ”tapahtuuko tätä pelissä”? Jos sitä ei tapahdu, esim. pallo ei mene verkon yli, pelaajat ovat täysin väsyneitä, palloralli alkaa valmentajan heitosta jostakin epäluonnollisesta kulmasta (mieluiten aina syöttö niin kuin pelissä), pallorallilla on ennakolta määrätty kulku, palloralli päättyy muuta kuin luonnollisesti tai palloa lyödään laatikon päältä tms., on harjoite jotakin muuta kuin valmistautumista. Tällöin ollaan hyvin nopeasti sellaisten kysymysten äärellä, kuten ”miksi tähän kulutetaan aikaa?”, ”jos tämä ei auta meitä pelaamaan itse ottelussa paremmin, miksi puuhastellaan tätä?” jne. On valmentajan suuri vastuu luoda oppimisympäristö valmistautumisessa sellaiseksi, että se palvelee pelaajan kehittymistä.
Kilpailu ja paineisiin totuttelu tulee yleensä sillä täytetyksi valmistautumisessa, että pelaaminen harjoituksissa tapahtuu suurilta osin tasaväkisten joukkueiden välillä, jolloin kilpailusta tulee mahdollisimman kovaa ja tiukkaa. Joskus jos pelaajien osalta ei ole tasaväkisyyttä, on sitä oltava ainakin pistelaskutavan osalta.
Tekniikan hiominen automaattiseksi sille tasolle, että pelaaja voi siihen luottaa esiintymään mennessään, toteutuu parhaiten siten, että tekniikaksi valitaan sellainen, joka on ensinnäkin nopea toteuttaa, koska vastustaja ei paljon kysele, vaan laittaa palloa tulemaan niin kovaa kuin kädestä lähtee. Harvaan asiaan voimme niin luottaa kuin siihen, että vastustaja tekee kaikkensa voittaakseen meidät. Tämä on syytä siis pitää mielessä valmistautumisprosessissa. Nopea tekniikka tarkoittaa ennen muuta yksinkertaista tekniikkaa, koska pallon tullessa monesti yli 100km/h, ei monenlaisiin ylimääräisiin tanssiliikkeisiin ole kerta kaikkiaan aikaa. Tietysti haluamme, että tuo yksinkertainen ja nopea tekniikka myös toimii, eli pallo menee sinne minne halutaan, joten sen on oltava biomekaanisesti tehokas. Jotta voimme todella pelata ottelussa ja esiintymisen paineissa automaatiolla, on teknisten suoritusten oltava toistettavia. Tämä taas jälleen palautuu yksinkertaisuuteen, sillä on selvä, että yksinkertainen on helpommin toistettavissa kuin monimutkainen. Toisin sanoen meidän tulisi jättää kaikki ylimääräinen pois taidoistamme, muokattava niistä tehokkaita ja toistettavia, jotta ne tapahtuvat pelissä automaattisesti ilman tietoista mieltä silloin kun pelitilanne sitä vaatii.
Painotukset näiden valmistautumiskeinojen välillä voivat vaihdella sekä harjoituksen sisällä, harjoitusten välillä että seuraavan ottelun, eli esiintymisen, ajankohdan mukaan. Kuitenkin pääsääntönä olisi hyvä pitää mielessä sitä, että jos opetellaan uutta tai hiotaan vanhaa, on tuo oppimisvaihe syytä sijoittaa harjoituksen alkupuolelle, kun pelaajien keskittymiskyky on suurimmillaan. Seuraavaksi kannattanee sijoittaa pelitilanteissa harjoittelu, joissa pelaaja tietoisesti miettii omien eri ratkaisuvaihtoehtojensa kannattavuutta, jossa tässäkin tarvitaan pelaajalta kykyä tiukkaan keskittymiseen ja ajatteluun. Viimeiseksi ja myös otteluja lähimmäksi, kannattanee sijoittaa kilpaileminen, jolloin ollaan jo lähempänä ottelun eli esiintymisen vaatimuksia. Kilpailemista voi myös teemoittaa pistelaskutapaa manipuloimalla (jos haluaa esim. pelaajien lyövän enemmän hallitusti ylös, voi pistelaskussa käsistä menneestä taposta saada tuplapisteen ja samaan aikaan varmistamattomasta, alas lyödystä, tappotorjuntaan johtavasta hyökkäyksestä miinuspisteen. Yksi käytetyimmistä puolustamiseen liittyvästä ja kovaan kilpailemiseen kannustavasta pistelaskutavasta on miinuspisteen antaminen sille joukkueelle, joka ei yritä täysipainoisesti pallorallissa loppuun asti. Tapoja on lukuisia riippuen halutusta painopistealueesta.
Tärkeää kaikessa valmistautumisessa, palautteessa ja kommunikoinnissa on eteenpäin katsominen. Edellistä peliä ja vanhaa pallorallia ei kannata murehtia, siitä – kuten myös voitetusta vastaavasta – voi ja pitää oppia, mutta vanhan painottaminen ei juuri johda mihinkään rakentavaan. Sillä yleispelaajalla, joka on saamassa sen neljännen pakotetun passin nelospaikalle vastustajan eräpallon syöttöpommin jälkeen, on noin viisitoista sekuntia aikaa valmistautua henkisesti ennen kuin tuomari antaa syöttöluvan. Jos mielessä on korostetusti edelliset virheet – ne varmasti jyskyttää mielessä jo muutenkin tarpeeksi – viimeisen ratkaisupallon jo tullessa, on hän todennäköisesti liian heikko (tai liian raivopäinen) tekemään mitään omalle joukkueelle edullista. Kannattaa siis aina korostaa käsillä olevaan tilanteeseen keskittymistä.
Tämä kaikki kirjoitettu on nähdäkseni harjoittelun, eli esiintymiseen valmistavan toiminnan tarkoitus ja optimaalinen sisältö.
-K