Miksi

Olen pitkään pohtinut urheilun oikeutusta; miksi olen valinnut uran kulttuurin saralla, urheilussa, pelissä? Vuosien mittaan olen saanut kysymykseen paljon erilaisia vastauksia: rutiköyhän Bosnian maaseudulla ihmiset kerääntyivät katsomaan lentopallo-ottelua, joka oli koko seudun ainoa ”huvitus” ties kuinka pitkään aikaan; Iranissa halli oli aina täynnä ja sinne mentiin kiljumaan ja osallistumaan kaupungin joka viikkoiseen riehaan; USA:ssa yliopistourheilu lentopallossa(kin) tuo katsomoihin väkeä tuhatmäärin; monilla mestaruusliigaseuroilla on joka ottelussa käyvät ikifanit, jotka ovat jo osa seuran identiteettiä ja tarinaa vuosien ajalta; maajoukkueiden mukana arvokisoissa matkustavista Suomi-faneista puhumattakaan… Kääntäisinkin kysymyksen niin, kuinka paljon me ihmisiä satuttaisimmekaan, jos heiltä vietäisiin aikuisten leikki, peli, urheilu ja siinä samalla lentopallo, pois? Kuinka monelle pystymme tarjoamaan elämyksiä, kokemuksia, tunteita, tarinoita – merkityksiäkin? Urheiluun on sisäänkirjoitettu kaunis tarina: parhaansa tekeminen, kunniakas kilpailu, toistemme haastaminen, yhdessä löytäminen. Tämä autenttisuus sytyttää katsomossa samaistumisen tunteen ja luo esikuvia nuoremmille. Lentopalloilija esiintyy. Urheilu on aitoa ja numeraalisestikin jo valtavan tärkeä osa modernia yhteiskuntaa ja myös kansantaloutta. Se on ihmisiä motivoiva, liikkeelle saava voima, eri maiden ihmisten yhteinen kieli.

Uskon lujasti, että pelaaminen ja valmentaminen voivat olla yhtä aikaa sekä hauskaa ja nautinnollista että tehokasta ja ammattimaista. Toiseksi, näen, että humanistinen ja urheilullinen voitto voidaan yhdistää, eli se, että olemme valmentajina pelaajien kanssa yhteisellä matkalla ennen kaikkea ihmisinä ja näemme jokaisen roolin joukkueessa tärkeänä (ihmisen arvo ei riipu pelitaidoista), ei estä sitä, että voisimme tavoitella tehokasta pelaamista ja yksilöiden kovaakin kehitystä. Pelaaminen on usein nautinnollisempaa, kun sitä osataan paremmin ja jokaisen tulisikin asettaa pyrkimykseksi olla paras versio itsestään. Haasteet ja kyvyt tulisi olla tasapainossa, pelaajia pitäisi voimaannuttaa kohti osallisuutta ja osin itsenäisyyttäkin ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden perustarpeeseen vastaaminen pitäisi ymmärtää tärkeäksi ulottuvuudeksi. Nämä elementit luovat lentopallojuniorille sellaisen henkisen ilmapiirin ja motivaation, että hän ei vain odota seuraavaa harjoitusta innolla, tai junioripuolella tuo myös ensi kerralla uuden kaverin mukanaan. Tähän meidän pitäisi pyrkiä.

Miksi teen tätä? Mikä oikeuttaa toimintani?

Olen saanut suomalaiselta lentopallolta paljon, käynyt läpi koko myllyn pelaajana (seura, aluejoukkue, nuorten maajoukkue, jopa hetken aikaa miesten maajoukkueen iso ryhmä) ja osin myös valmentajana (Juniorivalmentajana seurassa 5 vuotta, nuorten maajoukkue apuvalmennus, valmennuskoulutukset jne.), joten olen kiitollinen suomalaiselle lentopalloyhteisölle kaikesta oppimastani. Tietotaito on myös edelleen karttunut ulkomailla pelatessa, oman opiskelun kautta Jyväskylän yliopistossa (pääaine: valmennusoppi) sekä itsenäisen opiskelun kautta lajin huipuilta kyselemällä ja tutkimalla.

Nyt koenkin, että on aika alkaa antaa jotain myös takaisin päin, oman yhä jatkuvan peliuran puitteissa. Olen jo pitkään halunnut kiertää Suomea kertomassa oppimistani asioista suoraan sinne missä asiat oikeasti tapahtuvat, eli junnuille ja junnuvalmentajille sekä aikuispelaajille ja itseään kehittämään haluaville aikuisvalmentajille. Tähän on mahdollisuus oman pelikauden ollessa tauolla, ja sen haluaisin käyttää auttaakseni lentopalloyhteisöämme. Toivottavasti tavoittaisin mahdollisimman monet juniorit, pelaajat ja valmentajat eri puolilla Suomea.

Pelaajille lupaukseni on, että he saavat paljon lisää konkreettisia vinkkejä omaan pelaamiseensa ja uusia ajatuksia, joita työstää omissa treeneissä. Valmentajille pystyn tarjoamaan valmennustapaa, joka on samaan aikaan sekä mielekäs että tehokas. Niin harraste- kuin ammattivalmennuskin pitäisi olla nautinnollista ja silti toimivaa. Opettamallani valmennustavalla pelaajat nauttivat enemmän ja heidän tasonsa nousee ja valmentajat nauttivat yhä enemmän valmentamisesta. Tehdään yhdessä arki seuroissa paremmaksi!

Kesäkuussa 2017 lähdin töihin www.goldmedalsquared.com -yhteisöön USA:han oppimaan lentopallovalmentamisesta lisää, ja 2,5 kk täyttikin monet pitkäaikaiset haaveet itseni kehittämisestä valmentajana. Sain majoittua kenties maailman parhaiden valmentajien luona ja tenttasin heiltä kaiken mahdollisen ja kirjoitin ylös. Tulen myös kesällä 2018 menemään USA:han edelleen jatkokouluttautumaan. Tästä johtuen en ole saatavilla Suomessa koko aikaa. Kannattaa siis toimia nopeasti. Pyydän, että suunnittelet seurassanne tapahtuman kokonaisuuden kuntoon (ajankohta, salivuorot, aikataulut, teoriatila) ja otat sitten yhteyttä. Räätälöidään parhaiten teidän seuran tarpeita palveleva tapahtuma. Seuralle tästä on siis hyötyä seuraavasti: valmentajien koulutus, pelaajille tehokas valmennuspaketti pienellä hinnalla, yhteinen suunta ja linja seuran valmennukseen.

Opiskelen valmennusoppia Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Valmentamiseni perustuu tutkittuun tietoon, joten toiminnalla on vankka tieteellinen pohja. Se tarkoittaa sellaisten periaatteiden noudattamista valmentamisessa, jotka ovat löydettyjä faktoja. Lisäksi se pitää sisällään yksinkertaistavan opettamistyylin, joka on tutkitusti tehokkain taidon oppimismuoto.

Minulla on muutama selkeä ohjenuora, joita toteutan toiminnassani

Urheilijan auttaminen ennen kaikkea ihmisenä ja urheilijana. Tärkeimpänä on luottamus. Valmennussuhde on minulle ensisijaisesti ihmissuhde, ei valmentaja-urheilija -suhde. En kaada ylhäältäpäin tietoa urheilijan tai valmentajan päähän, vaan toimimme yhdessä, tasavertaisina kumppaneina. Titteleitä ja muodollisia rooleja ei ole. On kaksi ihmistä yhteisellä matkalla samaan suuntaan.
Urheilijan sisäisen palon sytyttäminen liekkeihin. Olen energian antaja, en ottaja. Näen potentiaalin urheilijassa, olen optimisti-realisti mieluummin kuin kyynikko.
Urheilijan opettaminen itsenäiseksi itsensä valmentajaksi, eli toisin sanoen määränpääni on tehdä itsestäni lopulta tarpeeton. Taidon oppiminen tapahtuu parhaiten opastetulla löytämisellä, jossa urheilija on tekijänä pääroolissa. Tämä tapahtuu ohjaamalla urheilija itse huomaamaan, miten eri tavoilla tekemällä saadaan erilaisia lopputuloksia, hyviä ja huonoja, joista sitten löydetään paras tapa. Herätämme hänessä voimaannuttavaa johtajuutta omasta valmistautumisestaan. Olen enemmän lojaali siis valmennettavalleni, kuin omalle yritykselleni. Tarkoitukseni on antaa urheilijalle välineet itsenäiseen toimintaan, jolloin hän voi vähitellen irtaantua valmennuksestani. Sama koskee valmentajien mentorointia.

Viimeisimpänä haluaisin korostaa humanistista lähestymistapaani, inhimillisyyteen kuuluu koko ihmisenä olemisen kirjo. Tiedän, että urheilija voi olla laiska ja saamaton, ärsyttävä joukkuekaveri. Mutta toisaalta on mahdollista, että hän pystyy venymään mahdottomalta tuntuvaan suoritukseen ja sellaiseen taituruuteen, joka lähenee taiteellista kehollista ilmaisua, joka tuottaa äärimmäistä nautintoa sekä hänelle itselleen flow-tilassa, että katsojille. Lentopallo voi olla parhaimmillaan taidetta, joka inspiroi katsojan.

-K